KuvaJoustavuutta yrityksesi talouden hallintaan

Laadukasta suunnittelua, kehittämistä ja valmennusta

Taloushallinnon kehittämisen osalta olemme tarvittaessa arvioimassa myös asiakasyritystemme strategista johtamista ja ennakoimassa asiakkaan liiketoimintaan liittyviä muutos- ja kasvutarpeita. Samalla arvoimme uusia palvelukonsepteja, joilla autamme asiakasta oman liiketoimintansa kehittämisessä.

Toteutamme kumppanuusperiaatteella myös työyhteisöjen kehittämiseen liittyviä uudenlaisia valmennusohjelmia, esim. säteilevän palvelujärjestelmän luomiseen liiittyvää yhteisövalmennusta OLE online-tilitoimistoverkoston jäsenyrityksille ja
heidän asiakkaille.

Sähköisesti säteilevä tilitoimisto on laadukkaasti ja asiakaskeskeisesti toimivan
OLE Online-tilitoimiston palvelukulttuuri. Säteilevä kirjanpitoympäristö voi olla monin tavoin joustava, iloisten ja energisten ihmisten työyhteisö. Siellä asiakaskin voi kokea olevansa osa yhteisöä, ja hänen asiansa ovat keskiössä, kun yksikön toimintaa ja palveluja suunnitellaan kohti tulevaisuutta.

Kun taloushallinnon rutiinit ovat siirtyneet sähköisiin verkkoihin, kirjanpitotoimistojen työn kehittämisen painopiste siirtyy uusien palvelujen ja toimintatapojen omaksumi-
seen sekä asiakkuuksien laadukkaaseen hoitoon. Kirjanpitäjän perinteisen työn luonne muuttuu aiempaa avoimemmaksi ja monipuolisemmaksi asiakaspalvelijaksi.
Myös toimintaympäristöt muuttuvat luoviksi ja avoimiksi toimistomaisen rutiinityön muuttuessa aiempaa intensiivisempien asiakassuhteiden hoitamiseksi.

Luotsaamme toimintaamme asiakkaittemme parhaaksi kohti näitä uusia mahdollisuuksia toteuttamalla laadukkaita kehittämishankkeita ja räätälöityjä valmennusohjelmia sekä omissa että asiakasyrityksissä.